Aava vahvistaa organisaatiotaan

16.01.2012 14:56

Espoolainen, kansainvälisestikin palkittu toiminnanohjausjärjestelmiä kehittävä Aava Ohjelmistot vahvistaa organisaatiotaan ja aloittaa laajamittaisen ratkaisujen markkinoinnin ja myynnin sekä kansainvälistymisen valmistelun.

Markku Koponen on liittynyt Aavan johtoryhmään ja ottanut vastuulleen myynnin ja markkinoinnin johtotehtävät. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus vastuullisista IT- ja ohjelmistoyritysten myynnin ja kehityksen johtotehtävistä sekä Suomessa että kansainvälisesti, mm Hewlett-Packard Oy:ssä, Axel Technologies Oy:ssä sekä Radiolinja Oy:ssä. Hewlett-Packard Oy:ssä hän vastasi Nokia Visual Radio -ratkaisun myynnistä Euroopassa, Axelissa puolestaan ohjelmistoyrityksen kansainvälisen myynnin käynnistämisestä.

"Toiminnanohjaus on markkinana äärettömän mielenkiintoinen; potentiaalia löytyy varsinkin kasvavista sekä keskisuurista yrityksistä joille tähän mennessä ei ole ollut saatavilla yksilöllisiin tarpeisiin  sopivia tietojärjestelmiä järkevillä kustannuksilla ja järkevässä aikataulussa.

Lupaamme tehdä toiminnanohjauksesta helppoa. Sen sijaan että puhuttaisiin käyttöönoton kannalta jopa vuosista ja kustannusten osalta sadoista tuhansista tai miljoonista euroista, lupaamme toimittaa täysin räätälöidyn ratkaisun muutamassa kuukaudessa erittäin kustannustehokkaasti, mikä tarkoittaa sitä että asiakas pääsee nopeasti hyödyntämään järjestelmän tuomia etuja.

Aavan ERP-ratkaisu on nyt saatu hiottua todistetusti toimituskuntoon; sitä on toimitettu menestyksekkäästi usealle asiakkaalle, mm. Eezylle sähköinen laskutuspalvelu sekä Uranus.fi -rekrytoinnin toiminnanohjausjärjestelmä, jolla on satoja tuhansia kuukausittaisia käyttäjiä. Tämä on erinomainen lähtökohta yrityksen kasvun ja kansainvälistymisen nopeuttamiseksi.", kertoo Markku Koponen.

Lisätietoja:
Jari Heiskanen, toimitusjohtaja, +358 40 778 2876
Markku Koponen, myynti- ja markkinointijohtaja, +358 50 341 0888




Aava teki IT-ympäristössä mahdottoman mahdolliseksi

14.11.2011 13:40

Markkinoilla erottuvaa monipuolisempaa ja helppokäyttöisempää IT-laitteiden ja leasingsopimusten hallintajärjestelmää oli kaivattu pitkään. Herlevi Capital Oy:n SaaS-palvelun suunnittelutyössä oli jo edetty tuotannon kehitysvaiheeseen, kun aikataulu osoittautui silloiselle hankkeen käynnistyksessä mukana olleelle palvelutoimittajalle liian haasteelliseksi.

 

Herlevi Capital Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Herlevi piti toimittajan vaihtamista uuteen ja nuoreen toimijaan riskinä: ”Vaihtaminen Aava Ohjelmistot Oy:hyn osoittautui hyvin nopeasti oikeaksi päätökseksi. Molempien osapuolien ajatusmaailmat kohtasivat.”

 

Aava näki, että projektissa oli jotain uutta ja erikoista: ”Olimme toimittaneet Aava Platformia perinteisen toiminnanohjauksen tarpeisiin, ja kun saimme mahdollisuuden päästä rakentamaan sähköistä menestystarinaa, lähdimme innolla mukaan”, kertoo Jari Heiskanen, Aava Ohjelmistot Oy:n toimitusjohtaja.

 

Herlevi puolestaan kiteyttää: ”Arvostimme kustannustehokkuutta, joustavuutta, kiinteää hintaa ja aikatauluun sitoutumista.”

 

Useissa IT-kehitysprojekteissa mukana olleena Herlevi arvosti tilaajalähtöistä suunnittelua, tilaajan liiketoiminta-ajatuksen ja loppukäyttäjän tarpeiden kirkkaana pitämistä hankkeen loppuun saakka. Toimeksiantaja oli vaativa, mutta toimittajan osaaminen osoittautui sen arvoiseksi. Herlevi jatkaa innostuneena:

 

”Tässä hankkeessa ohjelmiston luomisen ja kehittämisen sivutuotteena syntyi äärettömän hyvä interaktiivinen kommunikointikeino meidän laajalla toimialalla. Tiedon kerääminen ja oikea hyödyntäminen on siis helppoa eri toimijoiden välillä. Ja tämähän mahdollistaa meidät myös globaaliksi asset-järjestelmän tarjoajaksi.”

 

Toimittajan vaihdon riskin lisäksi Herlevi pohti muiden kumppaneiden pysymistä Herlevin ja Aavan vauhdissa. Kumppanien kesken yhteistyö on sujunut ja vaikka Herlevi Capital Oy:n laite- ja sopimusten hallintajärjestelmä ei vielä ole täysin valmis, se luonnollisesti kehittyy koko ajan asiakkaiden esittämien toimintatarpeiden mukaan.

 

”Uskon, että hyvän toimittajan löydyttyä jokainen toimeksiantaja haluaa rakentaa sen kanssa pitempiaikaisen kumppanuussuhteen, jossa oikeasti toimittaja pystyy taipumaan eteen tuleviin jatkokehityshankkeisiin”, Herlevi päättää.

 

Aavalle projektin onnistunut läpivienti oli selkeä todiste ratkaisun joustavuudesta:

 

”Sen sijaan että järjestelmän käyttöönotto kestäisi useita kuukausia tai jopa vuosia, Aavan tapa mahdollistaa erittäin nopean, vaiheittaisen käyttöönoton, jonka avulla asiakas pääsee heti hyödyntämään järjestelmän tuomia etuja. Asiakkaan käyttökokemuksen perusteella voimme muokata ja kehittää järjestelmää edelleen vastaamaan liiketoiminnan ja käyttäjien tarpeita. Asiakkaan ei tarvitse, eikä hän aina voikaan tietää heti alkuvaiheessa lopullisia tarpeita”, kertoo Aavan myynti- ja markkinointijohtaja Markku Koponen.

 

Kill4IT-hallintajärjestelmä on tarkoitettu pienten ja keskisuurten yritysten IT-laitteiden ja leasingsopimusten hallinnointiin. Sen toiminta perustuu toimittajan keräämään dataan mm. laitteiden hankintahinnoista, leasing- ja huolto-sopimuksista, laite- ja käyttäjätiedoista, Internet-liittymistä, mobiililaitteista ja palvelimista tai palveluista. Järjestelmä helpottaa ja selkeyttää yritysjohdon budjetointia, kustannusseurantaa ja resursointeja.

 

Aava Platform on täysin uudenlainen tietojärjestelmä, jolla voidaan helposti toteuttaa mitä tahansa yritystietojärjestelmiä päivissä ja viikoissa perinteisen IT:n kuukausien ja vuosien mittaisten projektien sijaan. Aavalla on onnistuneesti toteutettu Kill4IT:n lisäksi mm. asiakkuudenhallinnan, toiminnan- ja tuotannonohjauksen, oston-, myynnin- ja varastonhallinnan sekä sähköisen kaupan ratkaisuja.


Lisätietoja:

Herlevi Capital

Tarmo Herlevi, Toimitusjohtaja, puh 044 085 2300, www.kill4it.fi

Aava Ohjelmistot Oy

Jari Heiskanen, Toimitusjohtaja, puh 040 778 2876

Markku Koponen, Myynti- ja markkinointijohtaja, puh 050 341 0888




VTT arvioi Aavan

28.10.2010 15:38

VTT tutki Aava Ohjelmistojen pyynnöstä Aavan tekniikkaa sekä konseptia ja piti niitä kaikilla tutkituilla alueilla parempana, kuin mihin perinteinen IT pystyy.

 

Erityisesti VTT kiinnitti huomiota Aavan joustavuuteen, erinomaiseen käytettävyyteen ja käytön helppouteen sekä määrittely- ja toteutusvaiheen ongelmia merkittävästi helpottaviin ratkaisuihin.

 

Muita  järjestelmän vahvuuksia VTT:n mukaan oli mm. projektien kestoon, onnistumiseen sekä elinkaaren hallintaan tehdyissä ratkaisuissa sekä Aavan laajennettavuuden ja muokattavuuden tuomissa hyödyissä.

 

Lataa raportti kokonaisuudessaan luettavaksi oheisesta kuvakkeesta.




Aava WSA Finlandin voittoon

12.10.2010 10:01

Aava Ohjelmistot on voittanut World Summit Award Finland - kilpailun kategoriassa e-tiede ja teknologia. Voiton myötä Aava edustaa ensi vuonna suomea World Summit Award kilpailussa.

WSA syntyi vuosina 2003 ja 2005 järjestettyjen YK:n tietoyhteiskuntahuippukokousten yhteydessä. Kilpailu menestyi erinomaisesti, ja sitä on jatkettu joka toinen vuosi yhteistyössä UNIDOn, UNESCOn, Internet Societyn ja muiden organisaatioiden kanssa.

Suomalaiset ovat menestyneet kilvassa hyvin; Sulakkeen Habbo Hotel palkittiin maailman parhaana vuonna 2003 ja Energian Wreck a Movie 2009, molemmat viihdesarjassa.

Kilpailusta lisää: http://www.wsis-award.org/




Aava Ohjelmistot Oy
Westendintie 1, 02160 Espoo
etunimi.sukunimi@aavaohjelmistot.fi